
Aarne 83v
Palvelu- tai senioritalo, Uusimaa
Päivä alkaa klo 4.40, teen aamupalan ja luen uutiset, sitten ulkoilen klo 5-6 maissa. Teen vielä toisen 2 km kävelylenkin aamukahdeksalta, jolloin mukana on pari lenkkikaveria. Mennään kahville alas yhdeksältä, luen toisen lehden. Lounaan jälkeen pidän päivälevon, jonka jälkeen menen päivälenkille. Uutiset tulee katsottua myöhemmin ja illemmalla keittelen...

Aaro 75v
Oma- tai vuokra-asunto, Keski-Pohjanmaa
Arkeeni kuuluu keskeisesti perhe, sillä meitä on jo neljässä sukupolvessa. Minua kiinnostaa politiikka ja seuraan sitä sivusta melko paljon. Kävimme paljon erilaisilla eläkeläisten matkoilla, mutta sitten tuli tämä korona. Nyt toivun sydänleikkauksesta, joten arkipäivät menevät aika rauhassa. Hyvään arkeen kuuluu tietenkin vaimo, kenen kanssa asun. Myös terveys...

Aatos 80v
Oma- tai vuokra-asunto, Kanta-Häme
Yksi aamu lähdin risteilylle viiden aikaan aamulla Tallinnaan. Meillä on vaimon kanssa 60-vuotisjuhlat kesäkuussa, joten piti vieraille hakea juotavaa sieltä. Siellä oli mukana poika ja tyttärentytär molemmat. Sain olla herroiksi etupenkillä, eikä minun annettu ajaa. Mentiin Finlandialla ylitse, ja oltiin puoli tuntia Tallinnassa. Sitten ajettiin kotiin ja kello...

Aila 82v
Oma- tai vuokra-asunto, Uusimaa
Arkipäivän kulku vaihtelee vuodenajan mukaan. Kävin eilen aamulla tapaamassa toista Marttaa, sitten digikurssille seniorikeskuksessa, sitten entisen työpaikan puurojuhlaan, sitten vielä Marttojen iltaan. Olen ollut pitkään aktiivisesti mukana Marttatoiminnassa. Olin illalla kahdeksalta kotona. Päivät vaihtelevat paljon. Vakiharrastuksiani on Marttakerhon veto...

Aimo
Tutustu Aimon videotarinaan

Aino 87v
Oma- tai vuokra-asunto, Varsinais-Suomi
Minä aloitan nykyään aamuni kaurapuuron keittämisellä. Nyt ko on lääkkeitä niin paljon, niin täytyy sitten lääkkeiden jälkeen syödä aamupuuro. Sen jälkeen mulla on yleensä tiskiallas täynnä tiskejä ja tiskaan ne pois käsitiskikoneella. Katson urheiluohjelmaa televisiosta, kaksi tuntia sekoaa vahingossa siihenurheilun katsomiseen.

Aira 84v
Muu tuettu asuminen, Päijät-Häme
Asun yksin ikäihmisten palvelutalossa, kerrostaloasunnossa. Asunnossa on kaksi huonetta ja keittiö. Asuinneliöitä on 37 ja parveke. Tässä asunnossa olen asunut kolme vuotta ja olen viihtynyt oikein hyvin. 23 vuotta olen asunut yksin ja tykännyt siitä, olen aika erakkoluonne loppujen lopuksi. Turvallisuuden tunnetta yksin asuessani lisää turvaranneke, joka...

Airi 90v
Palvelu- tai senioritalo, Keski-Pohjanmaa
Herättyäni istun huimauksen vuoksi vähän aikaa vuoteen laidalla. Tämän jälkeen nousen ylös ja menen vessaan aamutoimille. Pärjään arjessani aika paljon itse, mutta huonon näön vuoksi tarvitsen hoitajan avun esimerkiksi hammastahnan pursottamiseen.

Aleksi 26v
Oma- tai vuokra-asunto, Keski-Pohjanmaa
Aamulla syön aamupalan, pesen hampaat ja lähden työpaikalle. Käyn avotyössä päiväkodilla kolmena päivänä viikossa ja palkkatyössä korkeakoululla avustavissa tehtävissä kahtena päivänä viikossa. Päiväkodissa katan pöytiä, siistin paikkoja, autan siivoojaa, keittäjää ja talonmiehiä. Palkkatyössä järjestelen tiloja, huolehdin tulostimista, autan erilaisten...

Alli 97v
Muu tuettu asuminen, Keski-Pohjanmaa
Istun päivisin enimmäkseen pyörätuolissa. Minun jalkani ei kanna. Se on vaikea hyväksyä. Minulla on pyörätuolin liikkumiseen apuvälineenä tarttumapihdit. Sillä saan annettua vauhtia. Pystyn siirtyä itsenäisesti vuoteeseen. Aamulla hoitaja tulee tarvittaessa auttamaan, kun siirryn pyörätuoliin. Soitan apua ranteessani olevalla hälytyspainikkeella. Apu on lähellä...

Alma 91v
Oma- tai vuokra-asunto, Uusimaa
Ihan normaalia arkea: aamutoimet ja keitän aamupuuron ja oikeastaan mitä kevyttä kotityötä on siinä tehtävänä. Mä kuuntelen televisiota ja radiota. Radio on aina auki. Nyt kun ei voi lukea enää, niin se on tärkeetä, että voi kuunnella, ja kuuntelen äänikirjoja. Ihan normaaleja askareita, kun yksin asun niin sillä tavalla alkaa päivä. Itse laitan ruuan....

Amanda 92v
Palvelu- tai senioritalo, Uusimaa
Aamusta se on kyllä niin, että minä nukun aika pitkään. Mä herään aamulla aika tarkkaan vasta siinä yheksän – kymmenen aikaan. Nousen ylös, käyn aamupesulla ja puen päälle, ja lähen suoraan sitten palvelukeskuksen ravintolaan syömään. Meillä alkaa yhdentoista aikaan ruokailu. Se on yhdestätoista kolmeentoista. Aikasemminhan se on ollu ihan vapaata, mutta nyt...

Anita 66v
Oma- tai vuokra-asunto, Uusimaa
Asumme aviomieheni kanssa omistamassamme omakotitalossa, jossa on viisi huonetta, keittiö, kylpyhuone, sauna ja kolme vessaa. Lisäksi kellarissa on ns. askarteluhuone. Olemme asuneet tässä kodissa 37 vuotta. Kotiamme on remontoitu vuosien aikana paljon ja se on lisännyt viihtyisyyttä. Pidän tärkeänä sitä, että kodissa on oma sauna. Tontin koko mahdollistaa myös...

Anja 79v
Oma- tai vuokra-asunto, Pohjois-Savo
Aamuaskareina keitetään ja syödään puuro, pedataan sänky, laitetaan uuni lämpiämään, lähdetään järvelle hakemaan kaloja verkoilta. Sitten tullaan kottiin, laitetaan ruoka ja tiskataan, hoidetaan kaikkia kotiaskareita. Aika vaikeaa miettiä, mitä on lempihommat. Yleensä kaikki mitä teen on ihan mukavata, ei ole mitään sellaista vastenmielistä. Leivon, parsin ja...

Anna 84v
Oma- tai vuokra-asunto, Keski-Pohjanmaa
Herään aamulla noin kuuden maissa. Aamupalan laittamisen jälkeen kastelen ulkokukat ja lähden rollaattorilla noin kolmen kilometrin mittaiselle kävelylenkille kylälle. Ympäristö on minulle tuttu, mutta minulla varmuudeksi vielä osoitteiden nimet paperilla. Kotiin palattuani on puuroaika. Jälkien siivoamisen jälkeen käyn lepäämässä.

Anna-Leena 70v
Oma- tai vuokra-asunto, Keski-Pohjanmaa
Olen ollut omaishoitajana melkein 15 vuotta. Mieheni sai aivoinfarktin, jonka seurauksena hänellä heikentyi lähimuisti ja aloitekyky. Pian todettiin keskivaikea masennus, johon haettiin jonkin aikaa sopivaa lääkettä. Tämänhetkinen lääkitys ei kuitenkaan vielä riitä. Haasteena on edelleen oikea lääkehoito. Mieheni fyysinen toimintakyky on melko hyvä.

Anne 68v
Oma- tai vuokra-asunto, Etelä-Pohjanmaa
Sunnuntaina tytär oli viettämässä viikonloppua ja lapsenlapsi tuli aamulla herättämään. Hän katseli piirrettyjä samalla kun minä keitin puuroa ja heräilin. Lapsenlapsia löytyy kaksi, vanhempi täyttää kohta viisi vuotta ja pienempi seitsemän ja puolen kuukauden ikäinen.

Anneli 75v
Oma- tai vuokra-asunto, Keski-Suomi
Arjessa tärkeää minulle ovat liikunta (kuten kuntosali), leipominen ja käsityöt. Haluan elää hyvää arkea hyvin syöden ja liikkuen. Minusta on tärkeää, että voin päättää mitä teen.

Ansa 74v
Oma- tai vuokra-asunto, Uusimaa
Aamulla laitan itselleni aamupalaa. Kolme kertaa viikossa käyn uimahallissa, siellä harrastan erilaisia vesiliikuntalajeja. Meillä on taloyhtiössä yhteisöllisyysporukka, jonka kanssa tavataan kerran kuussa. Tarkoitus olisi laajentaa kahteen tapaamiseen kuukaudessa. Meillä on talossa kerhohuone, jossa on hyvä järjestää tapaamisia. Tapaamisia on järjestetty...

Antero 74v
Oma- tai vuokra-asunto, Uusimaa
Yhtenä päivänä oli yhdeksästä kolmeen kaivosopastuksia. Sen jälkeen olin ”Viestejä menneisyydestä” -näyttelyssä ja oli Oppaiden johtokunnan hallituksen kokous. Arjen kohokohtia on, kun saa tehdä erilaisia projekteja ja on ihmisten tapaamisia ja opastuksia. On sellaisia juttuja, missä saa käyttää omaa luovuuttaan. Teen sellaista Sammatti-viikkoa, joka toteutuu...

Antti 81v
Oma- tai vuokra-asunto, Pirkanmaa
Arkeani sujuvoittaa se, että tiedän edellisenä päivänä, mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Pidän tietynlaisesta suunnitelmallisuudesta, mikä juontaa juurensa varmaan jo työajoiltani. Olen ollut maahantuojien palveluksessa koko työurani ja kuljetin ympäri Suomea tavaraa. Seuraava viikko oli aina suunniteltava tarkasti ja se suunnitelmallisuus on jäänyt elämään...

Ari 67v
Oma- tai vuokra-asunto, Pohjois-Pohjanmaa
Tavalliseen arkipäivään kuuluu liikuntaa ja lastenlasten hoito. Hyvään arkeen kuuluvat harrastukset, normaalit arkitoimet sekä asioiden hoito. Arjen kohokohtia ovat ihmisten kohtaaminen esim liikuntaryhmässä tai eläkeläisten kokouksissa sekä lastenlasten hoito. Haluan itse päättää talousasioista ja harrastuksista ja se on mahdollista. Arjen sujumista helpottavat...

Arja 84v
Oma- tai vuokra-asunto, Uusimaa
Mä asun kerrostalossa omistusasunnossa. Asunto on nykyään velaton, mutta alussa tässä oli iso laina päällä. En mä olisi tänne muuten voinutkaan muuttaa. Asunnon koko on 60,5 neliötä ja tässä on kaksi huonetta ja keittiö. Tässä talossa on kahdeksan kerrosta, joten on hyvin tärkeää, että hissi toimii. Se on yhden kerran 17 vuoden aikana ollut pidempään...

Armas 72v
Oma- tai vuokra-asunto, Pohjois-Pohjanmaa
Käyn kuntoilemassa eli kävelemässä ja minulla on hyvä harrastus, sukututkimus. Siihen menee aikaa juuri niin paljon kun viitsii ja jaksaa. Tuohon liittyen harrastuksena minulla on vielä historian tutkimus. Tulee luettua. Arjen kohokohtia minulla ovat onnistumiset esimerkiksi tuohon sukututkimukseen liittyen viikkojen ja kuukausien työn jälkeen, kun löytää...