Julkaistu: 20.11.2023

Ahti 75v

Oma- tai vuokra-asunto, Keski-Pohjanmaa


Arkipäivän kulku 

Ei sellaista "tavallista arkea" ole, kaikki päivät ovat erilaisia. Minulla on erilaisia tehtäviä. Minulla on vanhempien ja isovanhempien perinnettä vaaliva kotiseutumuseo, jossa toimin oppaana vuoden ympäri. Minulla on tämmöinen kotiseutuaiheinen elämäntehtävä täällä. Siellä järjestetään myös erilaisia tapahtumia. Se ei ole kuitenkaan täysipäiväistä, on sen verran jo ikää että ei tarvitse tehdä semmoista. Vuodesta 2008 lähtien olen ollut eläkkeellä. Ei aika kuitenkaan tule pitkäksi vielä.

Meillä on jumpparyhmä, joka koostuu senioreista. Siinä on viitisentoista miestä, jotka kerran viikossa käyvät jumpassa. Siihen liittyy kaikenlaista saunomista, ja illanistujaistakin vähän. Minulla on kesämökki yhdessä lasten kanssa. Siellä riittää hommaa. Jonkun ajan päivästä seuraan mediaa, netin kautta, ja jonkin verran tulee lehtiäkin vielä. Se on ollut aikanaan ammattikin. Lisäksi kirjoittelen vapaa-aikana tämmöisiä historiaan liittyviä tarinoita ja kirjoja. Olen tehnyt muutaman kirjan tässä eläkkeellä ollessani. Käyn myös joskus pesäpallo-otteluita katsomassa. Tapaan kavereita, ja niin pois päin.

Koti

Tämä on paritalo, vähän omakotitalon tyyppinen. Ei minulla kotona paljon askaretta ole. Tämä oli ihan uusi talo kun muutin, tässä ei ole ollut mitään suurempia remontteja koskaan. Kodissani on asuinpinta-ala vajaa 80 neliötä. Tässä on kaikki mitä tarvitsee, saunat ja pesuhuoneet, iso tupakeittiö. Asun ihan yksin. Kotona teen itse ruoat ja siivoankin. Minulla käy siivooja kerran kuukaudessa lisäksi. Olen syntynyt täällä paikkakunnalla. Olin 40 vuotta työelämässä eri puolilla Suomea, palasin takaisin eläkepäiviä viettämään. Nyt nykyisessä talossa olen asunut 10 vuotta. Tämä on lähellä jokea, tässä menee iso joki läheltä. Sitten täällä on kallioreittejä, kuntopolkuja ja muita aika lähellä. 

Palvelut ja liikkuminen

Yleensä käyn keskustaajamassa autolla tai kävellen, sinne on vajaa kilometri matkaa. Löytyy hotelleja, ravintoloita, kuntosalia. Oikein hyvä kirjasto löytyy. Täältähän löytyy kaikki palvelut oikeastaan. Sen verran kuitenkin vilkas kunta. En oikein tiedä että mitä täältä puuttuu. Terveyskeskus on noin viiden kilometrin päässä. Sinne pitää yleensä mennä autolla. Sitten keskussairaalaan on 45 kilometri. Se on jo pitkä matka, mutta kyllähän sinnekin pääsee.

Julkista liikennettä ei täällä oikein ole. Bussilla pääsee lähikaupunkeihin, mutta minä en ole käyttänyt sitä. Kaupungista lähtee juna, jos haluaa lähteä Helsinkiin. Täällä on turisteja paljon aina kesällä, musiikkijuhlilla. Se on vilkastuttanut tätä matkailua.

Tärkeät ihmiset

Minulla on lapsia kolme, mutta kaikki ovat niin kaukana toisistaan eri puolilla Suomea, minä näen niitä aika harvoin. Lapsenlapsiakin on viisi kappaletta, mutta heitä näkee turhan harvoin. Tottakai pidämme yhteyttä näillä välineillä, mitä nyt on tässä. WhatsAppin kautta ollaan aika paljon yhteydessä.

Digitaalisten laitteiden käyttö 

Aloitin kirjoittamaan tietokoneelle vuonna 1980. Minulla on jo aika pitkä kokemus siitä. En minä mikään ATK- tai IT-mestari ole. Mutta en sillä lailla pelkää niitä. Kaikki tarvittavat olen oppinut. Minulla on läppäri ja älypuhelin. Robottiruohonleikkuri kanssa. Tietenkin myös normaalit pölynimurit ja sellaiset. Minulla on hyvä tuttava paikallisessa kodinkoneliikkkeessä, joka tekee yhden miehen firmana korjaushommia. Aika usein tuleekin sellaisia. Eilenkin kävin jotain asiaa hoitamassa. Se on yksityinen yhden miehen firma. 

Olen luopunut tuollaisesta videosoittimista. Kun se on mennyt epäkuntoon, niin ei ole enää tullut ostettua uutta. Ei se johdu siitä, etteikö sitä haluaisi käyttää. Aika vaan menee ohi tietyistä laitteista, eikä niitä tarvitse enää niin paljon. Kamerakin on sellainen mitä olen paljon käyttänyt ennen, mutta kännykkäkamera on niin kätevä. On loppunut varsinaisen kameran käyttö.

Viimeksi otin tällaisen lintujen äänentunnistus-appin. Se on ollut todella hyvä, se äänittää ja siten se tunnistaa mikä lintu on tullut. Se on Jyväskylän yliopiston kehittämä ohjelma. Juur viimeksi oli riemukas elämys, kun meidänkin kotipihalla oli kuulunut sellainen outo lintu, mitä en ollut ennen kuullut. Sitten panin sen appin päälle. Ja hetken päästä tuli vastaus, että mehiläishaukka. Voi hyvänen aika, ajattele mikä hieno bongaus.


Palaa hakutuloksiin