Välimuotoinen asuminen asiantuntijan kuvaamana


Väestö ikääntyy kovaa vauhtia ja varsinkin yli 80-vuotiaiden osuus kasvaa nopeimmin. Ikäihmiset ovat heterogeeninen ryhmä, jolla on erilaisia tarpeita. Jotkut selviävät ilman palveluja, kun taas toiset tarvitsevat sairauksiensa ja vaivojensa vuoksi paljonkin palveluja. Muistisairaus tuo oman erityistarpeensa palvelujen järjestämisessä. Julkisella puolella ikäihmisille suunnattuja palveluja ovat mm. kotihoito, päivätoiminta, vuorohoito sekä muistisairauden loppupuolella tehostettu palveluasuminen tai hoivaosastot. 

Ikääntyneiden välimuotoasuminen sijoittuu tehostetun palveluasumisen ja tavallisen asumisen väliin. Asuminen ja palvelut on selkeästi erotettu toisistaan. Asukas itse ratkaisee mitä palveluja hän käyttää tai sitten hänelle on tehty hoito- ja palvelusuunnitelma kotihoidon kautta. Asuminen voi olla joko huonevuokralain alaista tai asukas asuu omistus- tai asumisoikeusasunnossa. Välimuotoasumisessa korostuu yhteisöllisyys, yhteinen toiminta, esteettömyys sekä sijainti palvelujen lähellä.


Onko koti paras paikka kaikille?

Olen työskennellyt ikäihmisten parissa 20 vuotta sairaanhoitajana ja 10 vuotta lähiesimiehenä. Tänä aikana olemme siirtyneet vanhainkodin sekä terveyskeskusten vuodeosastojen ajasta, hoivaosastojen kautta tehostetun asumispalvelun aikaan. Laitospainotteisuudesta olemme siirtyneet kotihoitopainotteisuuteen. Koti on ihmiselle paras paikka, mutta onko se kaikille?  Mielestäni tehostettu asumispalvelu tulisi profiloitua muistisairaiden hoitopaikaksi. Muille asiakasryhmille tulisi löytyä toisenlaisia ratkaisuja. 

Vuorohoitoyksikössäni toimiessani olen törmännyt näihin ikäihmisiin, jotka kokevat yksinäisyyttä, turvattomuuden tunnetta tai heitä on kohdannut leskeytyminen. Heidän tarpeisiinsa ei pystytä vastaamaan nykyisillä palveluilla. Heille ei ole riittävää kotihoito, päivätoiminta eikä vuorohoito, mutta he eivät tarvitse vielä tehostettua asumispalvelua. Turvattomuuden vuoksi tullaan lyhytaikaispaikoille tai hakeudutaan päivystykseen, koska turvattomuus aiheuttaa myös fyysisiä vaivoja.  He ovat juurikin se asiakasryhmä, joka hyötyisi välimuotoisesta asumisesta.

Mitä lisäarvoa välimuotoasuminen tuo?

Yksinäisyys voi lamauttaa ihmisen totaalisesti, jolloin hän ei enää kykene toimimaan normaalisti. Leskeytyminen voi horjuttaa elämän hallinnan tunnetta ja voi johtaa pahimmassa tapauksessa syrjäytymiseen. Välimuotoasumisen ideana on yhteisöllisyys, eli asukkaalla on oma tila, mutta hän voi tarvittaessa osallistua muiden asukkaiden kanssa yhteisiin toiminnallisiin hetkiin omien voimavarojensa mukaan. Tämä lisää turvallisuuden tunnetta ja parantaa arjessa selviytymistä. Esteettömyys takaa sen, että asukas voi asua siellä vaikka käytössä olisi esimerkiksi liikkumisen apuvälineitä. Välimuotoasumisessa voidaan palveluja lisätä asukkaiden tarpeiden mukaan, ja jos palvelut on hyvin järjestetty, mahdollistavat ne asumisen siellä elämän loppuun asti.

Jotta välimuotoinen asuminen ja arkea tukeva yhteiselämä toteutuisi hyvin, mielestäni toiminta tarvitsisi koordinaattorin, joka organisoi yhteistä toimintaa: käyttää asukkaita asioilla, kokoaa asukkaat tekemään ruokaa yhdessä, ulkoilemaan ja tekemään vaikka pihatöitä, yms. Asumisen suunnittelussa tulisi käyttää teknologisia ratkaisuja, jotka osaltaan myös tukevat asumista ja arjessa selviytymistä sekä tuovat turvallisuuden tunnetta. Nämä asiat huomioimalla saisivat asukkaat asumismuodolta lisäarvoa, joka rohkaisisi ikäihmisiä hakeutumaan kotoaan välimuotoasumiseen.

Välimuotoasumisen kehittämiseen on nyt herätty myös Suomessa. Ruotsissa tällaista asumismuotoa on alettu toteuttamaan jo 1990-luvulla. Suomessa on aiemmin tehty senioriasumista ja nykyään asumisratkaisuissa pyritään huomioimaan myös yhteisöllisyys.

Ympäristöministeriö on pyytänyt selvitystä välimuotoisesta asumisesta, josta on tuore julkaisu: Ikääntyneiden välimuotoisen asumisen tilanne ja tulevaisuuden tarpeet.

Toivon todella, että välimuotoisen asumisen mallia levitetään ja aletaan toteuttaa kullekin asuinalueelle sopivimmilla ratkaisuilla. Tähän tarvitaan poikkihallinnollista yhteistyötä ja halua lähteä ratkaisemaan meitä kaikkia koskevaa yhteistä haastetta.

 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin HIPPA-hankkeen blogissa 8.6.2020.

Kirjoittajat:

Päivi Meriläinen, palveluesimies, Oulun kaupunki