Julkaistu: 01.01.1970

Armas 72v

Oma- tai vuokra-asunto, Pohjois-Pohjanmaa


Arjen kulku

Käyn kuntoilemassa eli kävelemässä ja minulla on hyvä harrastus, sukututkimus. Siihen menee aikaa juuri niin paljon kun viitsii ja jaksaa. Tuohon liittyen harrastuksena minulla on vielä historian tutkimus. Tulee luettua. Arjen kohokohtia minulla ovat onnistumiset esimerkiksi tuohon sukututkimukseen liittyen viikkojen ja kuukausien työn jälkeen, kun löytää jotain, mikä auttaa eteenpäin. Yhtä hyvin on onnistuminen, jos askelmittari alkaa hurraamaan ja tietää, että on askeleet kasassa.

Pystyn tekemään arjessa, mitä haluan. Vapaassa maassa saa päättää aika pitkälle, mitä touhuaa. Vakava sairaus tosin haittaa arkea ja siihen liittyvät hoitokuviot. Arjessa ei huoleta mikään hirveästi muuten. Olen elämän ehtoopuolella ja vakavasti sairastellut viimeisten kolmen vuoden aikana, joten olen tehnyt pelin selväksi, eikä mikään kauheasti huoleta. Tietysti maailmassa on huolestuttavia piirteitä kuten sota Ukrainassa, mutta koitan päästä tuollaisten yläpuolelle. En mitään niille mahda, joten ei pidä ottaa paineita. Apua arjessa saan terveydenhuollolta. Silloin kun sairastuin, alkoivat lapset myös ostaan siivouspalvelua meille sopivan harvasti parin kuukauden välein. Siivooja laittaa talon kuntoon, jolloin sitä on vähän helpompi ylläpitää.

Omannäköinen arki

Turvallisuuden voi käsittää monella tavalla. Arjen turvallisuutta vaikeuttaa, kun skuutit tulivat käyttöön tässä muutama päivä sitten. Meno on ollut aika villiä täällä, ja pitää kulkea kadun reunassa varovasti. Jotkut aika vauhtia menevät ruuhkaisalla kävelytieltä pujotellen. Tämä on tällainen ajankohtainen turvallisuustekijä. En ehkä omasta turvallisuudestani ole huolissani, vaan pikkulapsista ja huonommin esimerkiksi rollaattorin kanssa liikkuvista ihmisistä. Ne eivät pysty väistämään, vaan ovat pikakiitäjien armoilla. Olen elänyt yli 50-vuotta vakaassa parisuhteessa ja meillä on hyvät rutiinit. Otanko punaisia vai keltaisia omenoita kaupassa. Ne on niitä rankkoja päätöksiä arjessa.

Asuminen

Asun kerrostalossa kahden huoneen ja keittiön kokoisessa 55 neliön asumisoikeusasunnossa. Olen asunut nykyisessä kodissa melkein 8 vuotta. Asun puolison kanssa yhdessä. Asumisessa minulle on tärkeää kivat naapurit. Hyvä isännöinti myös lisää asumisviihtyvyyttä. Jos jotain toiveita esitetään, ne toteutetaan. Tässä on aika hyvin hoidettu taloyhtiö. Aion asua tässä niin pitkään, kun pärjää. Jos on joku syy lähteä pois, se vaikuttaa siihen, mihin voi muuttaa. Jos on vain huonosti liikkuva vai vaakasuorassa, ratkaisee aika paljon, mihin voi mennä täältä.

Palvelut ja liikkuminen

Ostetaan jonkin verran siivouspalveluita sopivaan tahtiin ja joskus satunnaisesti käy Wolt. Meillä on kauppa tässä samassa talossa, eikä Woltia siksi viitsi usein tilata. Liikun ympäri kaupunkia ja välillä Lappia myöten. Päivittäin saatetaan käyttää useita tunteja kiertämällä merkittävä osa kaupungista. Terveyspalvelut ovat päällimmäinen, mitä käytetään ja liikuntapalveluista uimahalli. Sitten on seurakunta. Siellä on mukavia toimintoja ja on kiva käydä. Eläkeliiton kuntovoimistelussa käyn kerran viikossa. Olen käynyt siellä siitä asti, kun tänne muutettiin vaimon kanssa ja etsittiin harrastuksia.

Lähimmät palvelut kuten kauppa ovat samassa talossa. Uimahalli on puolentoista kilometrin päässä ja samoin Prisma, Citymarketit, Lidit, Alepat, kirjastot ja K-Marketit. Asutaan tässä keskustan reunalla onnistuneessa paikassa. Tultiin keventämään pojan perheen arkea, ja siten päädyttiin tänne asumaan. Meille järjestyi asunto heidän naapuristaan, eikä oikeastaan parempaa paikkaa olisi voinut osua eläkeläisille. Liikun kävellen ja julkisella liikenteellä. Kun lähdetään kauemmaksi etelään, mennään VR:llä ja pohjoiseen vuokrataan auto. Sillä pääsee Saariselälle ja Norjaankin asti. Se on helppo tapa liikkua. Päivittäisliikkuminen on kävellen ja bussiliikenteellä. Jos on painava kauppakassi, on mukavampi tulla palvelubussilla.

Tärkeät ihmissuhteet

Vaimo on ykkönen elämässä ja sitten on lapset ja lapsenlapset tietenkin sekä omat vanhemmat ja sisarukset. Kavereitakin on täältä kertynyt. Meillä on tässä talossa aktiivinen porinapiiri, josta muutama on tosin kuollut tai muuttanut muualle. Tällöin vanha kaarti on vähän vähentynyt ja kokoonnutaan harvemmin. Tähän on tullut suht nuorta väkeä, joka ei tule niin mukaan asukastoimintaan ja tuo mukana nuorempia aikuisia. Käyn myös siellä Eläkeliiton jumpparyhmässä tämän talon asukastoimikunnan lisäksi, missä olen jäsenenä. Seurakunnassa olen parissa toimintaryhmässä mukana.

Elämän merkitykselliset käännekohdat

Ensin piti lapsuuden kodista muuttaa Suomen toiselle puolelle, ja sitten asunnon perässä taas toiseen paikkaan. Silloin tuntui hirveän pitkältä työmatka tunti junalla. Yksi käännekohta oli myös, kun jäin eläkkeelle ja taas muutettiin Suomen toiselle puolelle 600 km pohjoisemmaksi. Nämä ovat olleet käännekohtia elämässä.

Digitaaliset älylaitteet

Minun on melkein helpompi kertoa, mitä minulla ei ole älylaitteista. Minulla on tuliterä tietokone. Älypuhelin ja tabletti löytyvät. Kodin turvalaitteita ei ole. Minulla ei liity teknologian käyttöön hankaluuksia, kun minulla on kolme poikaa ja vävy, jotka ovat IT-alan ammattilaisia. Eli pappalla on täysi tuki omasta takaa. Kun pojat olivat tenavia, opetin ne rakentamaan tietokoneita. Nyt he auttavat toisin päin minua.

Mikä vaan laite toimii, kun opettelee käyttämään, Joka laitteen kohdalla pitää opetella uudestaan käyttämään. Otan manuaalin eteen, kun ei onnistu. Älypuhelin on hirveän monipuolinen. Saan sillä paikallisliikenteen hoidettua ja lapsien tykö mennessä saan hoidettua lippuasiat. Heikkonäköisenä tietysti hoitelen mieluummin isolta tietokoneen näytöltä asioita, jos on sellaisia asioita, mitkä voi kotoa käsin hoidella. Fonttikokoa saa tietysti suurennettua, mutta sitten näkee vaan pienen osan ruudusta. Pitää skrollata suuntaan sun toiseen, että saa luettua. Laajakuvanäytöltä teksti kuten palveluiden kotisivut on helpompi lukea.

Laitteet ovat hyviä apuvälineitä. Jotkut haukkuvat ne toimimattomiksi, kun eivät osaa käyttää, eivätkä pysty sitä myöntämään. Voisivat muuttaa asennetta ja yrittää opetella. Vaimolla on vanhanaikainen kännykkä, eikä se tykkää tekniikasta. Ollaan tässä peilikuvia. Minä hoitelen asioita vaimon puolesta. Ollaan tehty sellainen työnjako. Minulla on niin monipuoliset tekniset palvelut, mutta ehkä vielä joku robottipalvelu, joka vie johonkin, olisi kätevä. Nyt jalat vielä tosin kantaa, eli ei tarvitse tuollaista. Kaupunkitaksi-robotteja saattaa tulla, jotka kulkee jotain reittiä pitkin viivaa pitkin.

Hyvän arjen ja asumisen loppusanat

Se että on tarvittaessa saatavissa kodinhoitopalveluita, jos voimat ehtyy tai tarvitsee syystä tai toisesta, on tärkeää. Meillä on tässä naapurissa erilaisia palvelutaloja, eikä meidän välttämättä tarvitse muuttaa kuin naapuriin palvelutaloon, jolloin ympäristö ei muutu liikaa. Jos muisti pätkii, osaa mennä kotiin.


Palaa hakutuloksiin