Arja 84v
Oma- tai vuokra-asunto, Uusimaa
Koti
Mä asun kerrostalossa omistusasunnossa. Asunto on nykyään velaton, mutta alussa tässä oli iso laina päällä. En mä olisi tänne muuten voinutkaan muuttaa. Asunnon koko on 60,5 neliötä ja tässä on kaksi huonetta ja keittiö. Tässä talossa on kahdeksan kerrosta, joten on hyvin tärkeää, että hissi toimii. Se on yhden kerran 17 vuoden aikana ollut pidempään toimimatta, siis useamman tunnin. Silloin ei yhtään kadehtinut niitä, jotka asuu tuolla kahdeksannessa kerroksessa. Asun ihan yksin, mä oon koko ajan asunut, alusta asti.
Mä yritän asua tässä niin kauan kuin mahdollista, koska tämä paikka on hyvin rauhallinen ja tässä on ihana merinäköala. Länteen ei näy kovin paljon, en näe esimerkiksi auringonlaskuja, muuten kuin parvekelaseihin tulevana heijastuksena. Tässä on ollu rauhalliset naapurit koko ajan. Minusta täällä on hiljaista, mutta tietysti se johtuu siitä, et mulla on nyt kuulo huonontunu aivan kauheasti. Sillon ennen ku kuulo oli parempi, niin ei ollu mitään häiriötekijöitä.
Omannäköinen arki
Arkipäivän kulku
Aamulla mä usein kuuntelen uutiset tuolta televisiosta joko ennen aamukahvia tai sen jälkeen. Televisiossa on nyt ollut tekstitysongelmia, niin pitää kauhean aikaisin katsoa uutiset. Olen tehnyt niin, että olen katsonut kanavalta viisi ruotsinkieliset uutiset ja lukenut sitten sieltä. Samalla mä voin harjoitella ruotsia ja pitää sitä yllä. Sitten vasta mä käännän ykköselle ja kolmoselle vuorotellen. Kolmosella ei oo koskaan ollutkaan tekstityksiä, mutta siellä alla lukee yhtä ja toista. Sitten voi katsoa tekstitelevision puolelta pääuutiset, jos kuitenkin meni niin, että ei ole ymmärtänyt.
Arjen kohokohdat
Sanomalehti tulee viikonloppuisin perjantaista sunnuntaihin. Perjantaisin teen aina ensimmäiseksi heti aamusta sen ison ristikon ja siihen meneekin paljon aikaa. Mä oon tilannu yhden lehden, aikaisemmin mulle tuli kaksi lehteä, nyt on riittänyt tämä yksi. Lisäksi mä ostan aina Ilta-Sanomat lauantaina ja usein vielä maanantaina, koska silloin on usein paljon hyviä ristikoita.
Huolen aiheet
Kun tulee vanhaksi niin kuulo ja muu terveys rapistuu ihan käsiin, vaikka tekisi mitä. En mä pelkää kuolemaa, pakkohan meidän kaikkien on kuolla. Se on vaan vähän inhottavaa, että ei voi itse päättää. Ei voi auttaa siinä, että millon on niin kuin mitta täys. Harmittaa, että kuulo menee, näkö menee ja liikkuminen heikkenee, ettei voi elää normaalisti. Ei voi elää sitä elämää mitä nuoremmat harrastaa.
Palvelut ja liikkuminen
Liikkuminen
Yritän käydä vielä kaupassa itse vaikka tänne korkealle mäellä on todella raskasta kävellä ja kantaa samalla. Varsinkin talvella, kun on liukasta tai on lunta niin ettei aura-auto ole vielä käynyt.
Mä istun ihan hirveän paljon ja se on huono homma. Pitäisi kävellä ja käydä ulkona, mutta mä en käy ulkona joka päivä. Mä en myöskään käy lenkillä ollenkaan ja se on ollut iso muutos. Kävin vielä ennen kaatumista. Mullahan oli omat pelivuorot tenniksessä, jolloin kävin kaksi kertaa viikossa ihan säännöllisesti kaksi tuntia kerralla. Mutta sitten mä kaaduin siellä tenniskentälläkin useamman kerran ja huomasin, että tasapaino on ihan hukassa. Ei siitä tullut enää mitään, joten tennis oli pakko lopettaa, samoin kuin pyöräily.
Liikun yleisillä kulkuneuvoilla tai taksilla, jos on paljon painavia tai isoja kannettavia. Käytän aika paljon taksia, kun mulla ei ole koskaan ollut omaa autoa. Tiedän, että auton ylläpito on niin kallista. Meillä on ollut taloudessa kaksi autoa, mutta ei ne autot ole olleet mun autoja. En osaa huolehtia autosta enkä ole hyvä ajajakaan, koska ajoin niin vanhana sen ajokortin. Nyt ajokortti on jo mennyt vanhaksi eikä ne uusinut sitä, tai en mä edes yrittänyt. Tässä on hyvät liikenneyhteydet.
Palveluiden käyttäminen
Mulla on siivoojat käyneet kaksi vuotta joka toinen viikko. Mulla on selässä välilevyn kuluma, se on tutkittu ja todettu, että sille ei voi tehdä mitään. Sen vieressä olevat lihakset pitäis olla kunnossa tukemassa nikamia. Välilevyn kuluman huomaa, kun alkaa esimerkiksi imuroimaan. Viisi minuuttia ja sitten ei enää voi, kun se kipua on niin kauhea.
Käyn terveyskeskussa, hammaslääkärillä, rokotuksissa ja apteekissa. Apteekista voisi kyllä tilata kotiin, nimittäin Yliopiston apteekilla on sellaiset palvelut.
Kirjastossa mä oon käyny tulostamassa. Jos mä haluan A3-kokoisen, niin sieltä saa. Tässä on hyvä palvelu sekä kunnan kirjaston puolella, että yliopiston kirjastossa. Ne neuvoo ihan kädestä pitäen.
Tärkeät henkilöt
Kaikkein tärkein on tietysti tytär ja sitten on ollu nämä neljä lastenlasta. Varsinkin tytöt, mutta tyttären poikakin on kuskannut mua tilaisuuksiin. Lisäksi hän on saattanut soittaa, että tarvitsetko mitään kaupasta, että hän voisi ohi mennessään käydä tuomassa. Toinen tyttärenpoika on pitänyt yhteyttä vähemmän, meillä ei oo ollu niin tiiviit välit koskaan. Mä en tiedä hänen elämästään kauhean paljon. Hänkin yrittää nyt, mä huomaan, hän soittaa ja kysyy kuulumisia, ihan vapaaehtoisesti.
Toisessa kerroksessa asuu semmonen naispari ja ne on esimerkiksi auttanut silloin, kun mä kaaduin viime talvena. Mä ajattelin, että mun pitää jollekin soittaa, joka nostaa mut ylös tästä. Ne tuli sitten molemmat heti siihen auttamaan ja totesi, että ei tarvi tilata ambulanssia.
Naapuritalossa asuu mua nuorempi, mutta hän on myös ollut eläkkeellä pitkään ja koko tämän ajan, kun olen asunu tässä. Hän liikkuu paremmin, käy konserteissa ja seuraa kaikkea paremmin kuin minä. Häneltä mä oon joskus saanu jopa konserttilipun.
Tärkeät ryhmät ja yhteisöt
Mä olen Enter ry:n jäsen, se on tietotekninen yhdistys iäkkäille. He järjestää mm. kivoja vierailukohteita ja retkiä esimerkiksi bussilla. Mä oon ollu heidän kanssa jopa Tallinnassa. Ne järjestää koulutusta tietotekniikkalaitteiden käytöstä, mutta nyt kun olisin eniten tarvinnu apua koronan aikana, niin ei ole ollut muuta kuin etäopetusta.
Mä kuulun koulun vanhojen yhdistykseen. Siellä järjestetään myös paljon ohjelmaa, kuten taidenäyttelyihin, konsertteihin ja teatteriin menemistä. Siinäkin ollu kahden vuoden tauko.
Kävin kauppakorkeakoulun. Meillä on semmonen tapa ollut sillä vuosikurssilla, että kokoonnutaan viiden vuoden välein, mutta nyt ku moni on jo kuollut, niin tapaamisia on kerran vuodessa. On joku aihe, sitten on vähän musiikkia, toiset on ihan puoliksi ammattimuusikkoja, lauletaan, joku soittaa pianoa ja säestää. Lauletaan niitä vanhoja lauluja ja sitten on aina pitkä lounas.
Ja sittenhän mulla on sisar vielä. Toinen mun sisarpuolista elää vielä, toinen on kuollut. Sisar asuu Vaasassa, siellä saisi kyllä käydä, ihan millon jaksaa lähteä, mutta se on tosi pitkä matka. Jos me olisi asuttu lähempänä, me oltaisi varmasti nähty enemmän. Me ollaan vaan sitten soiteltu ja näpytelty tuon puhelimen kautta.
Pidän aika tiiviisti yhteyttä mun luokkatovereihin, koska me käytiin samaa koulua yhdeksän vuotta. Siinä oppii tuntemaan aika hyvin. Meillä on myös kokoontumisia, joku kutsuu kotiinsa tai sitten vaan tilataan ravintolasta iso pöytä. Ja nyt on ollut tapaamiset niin, että sovitaan, että kuka menee kenenkin hautajaisiin.
Elämän käännekohdat
Ensimmäinen iso käännekohta oli sota täällä Suomessa. Mä olen sotalapsi, mut lähetettiin Ruotsiin neljän vuoden ikäisenä. Mä olin siellä yli neljä vuotta, niin kauan, että mä en osannu yhtään suomea, kun mä tulin takasin. Mun piti opetella taas suomi uudestaan. Ne on tärkeitä ihmisiä, se mun Ruotsin perhe, mä pidin heihin yhteyttä, ku mä kuvittelin, että mä voin muuttaa sinne uudestaan. Mä matkustin sinne yksin ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, siis kuvittele mut päästettiin. Mä menin rahtilaivalla, se meni vaan Tukholman eteläpuolelle. Siellä tuli poliisi siviilivaatteissa sinne laivalle, haki mut ja pisti mut junaan. Sitten mä istuin junassa. Nykyään se on vaan alle viisi tuntia se matka, mutta sillon se oli jotain seitsemän. Ja siinä piti vielä lopuksi vaihtaa junaa, mutta en mä sitten vaihtanu, ne tuli sitten siihen vähän pidemmälle vastaan.
Mua aina suututtaa, kun melkein kaikki suomalaiset haukkuu aina ruotsalaisia. Ei ne oo ollenkaa semmosia, ne ei tunne vaan näitä ihmisiä. Ne on aivan ihania siellä maalla. Se on ihan sama mistä ihmiset tulee, me ollaan kaikki samalaisia, meissä on ne samat ihmispiirteet ja viat ja oppimiskyvyt ja vastustelut. Tämmönen kansainvälisyys ei vaadi mitään kaupunkioloja, siis toimii maalla ihan upeasti.
Digitaalisten laitteiden käyttö
Minä olen ostanu ensimmäisen oman tietokoneen vuonna -84. Ne oli sillon niin huonoja, että ei se edes montaa vuotta toiminu. Ja siinä oli niin vaikee käyttöjärjestelmä. Olisinkohan mä käyttäny viisi vuotta sitä. Se oli niin kalliskin, että mulla meni kahden kuukauden nettopalkka siihen. Sen käyttäminen oli kauhean vaikeaa, ei ollu juuri mitään kursseja. Mä oon käyny, kauppakorkeakoulussa oli sellanen alkeiskurssi, joka oli pakollinen kaikille, sekä kirjeenvaihtolinjalle, että ekonomeille. Jotkuthan ei koskaan saanu sieltä paperii sen takii, et ne ei pärjännyt täs tietokonealkeiskurssissa. Minäkään meinannu millää saada sitä, se oli hirveen vaikea, kun kaikki muuttui niin kamalan nopeesti.
Sen jälkeen on ollut työpaikan tietokone ja kaksi omaa kannettavaa. Viimeinen oli HP, se oli mulla yli 11 vuotta. Se hajos kans itsekseen. Ei se hajonnu. Siinä oli käyttöjärjestelmä, mitä ei enää sitten päivitetty, sitten siihen tuli kaikkii vikoja.
Älypuhelin
Nyt käytän vaan puhelinta, koska mulla ei oo koskaan ollut, mikä tää nyt on Pad. Mä katson, että se on ihan turha. Olisi kotikoneella, kannettavalla pärjännyt. Ja mä aion kyllä ostaa vielä uuden kannettavan. Nyt ei oo löytänyt sellaista henkilöä, joka osaisi neuvoa, että osta tämmönen.
Kännykällä ei voi tulostaa. Ja on helpompi ja miellyttävämpi lukea isolta näytöltä kuin tästä, kun on näkökin sen verran huono. Mä joudun hyvin usein, mulla on silmälasit ihan uudet ja silti mä joudun ottamaan tän suurennuslasin, että mä nään.
Tabletti
Tabletilla ei voi tehdä kaikkea. Enkä mä halua olla niistä niin riippuvainen, että kun mä menen kylään mulla on mukana sekä tabletti, että puhelin, niin kuin mun kavereilla joillain on. Puhelin on ihan surkee kuvien katselemiseen ja muokkaamiseen. Mä haluaisin sen kuvien käsittelyn tehdä tietokoneella, eikä tällä puhelimella. Ja haluaisin sitä oppia enemmän. Siellä Enterissä niillä on tällaisia kuvienkäsittelykursseja.
Internet
Vuoskymmenet olen käyttänyt internetiä, mä oon käyttänyt niin kauan ku se on ollut olemassa. Onhan se sillä lailla helpottanut, että jos haluaa jotain tietoa, kyllä sieltä saa aika nopeasti, nopeammin kuin menee kirjastoon. Kirjaston tiedot on usein vanhoja. Ja sähköposti on nopea, ettei tarvi enää käsin kirjoittaa kirjettä. Mullahan oli valtava kirjeenvaihto ympäri maailmaa. Vieläkin joidenkin kanssa kirjoitetaan, koska on kivaa saada kirje. Mä en pelaa, mä käytän sitä internettiä vaan oikeisiin kohteisiin. Sitten mä käytän sitä pankkina.
Unelmien digitaalinen laite
Ainakin sen pitäis olla semmonen, että nää ohjeet on sellaset, että ymmärtää. Että ei tarvitse keskeyttää sitä toimintaa sen takia, että mä en ymmärrä mitä tää tarkoittaa.
Ongelmat digilaitteiden kanssa
Yritin käyttää Omakantapalvelua. Etenin sinne ihan niin kuin ne sano, sitten kun mä menen sinne, se sanoo yhtäkkiä, sinne pitää ilmottautua pankin mobiililla. Mä ilmoittauduin ja siinä kohtaa se sanoo, että ota esiin nyt sit pankin se ja se joku ohjelma. Ja mä en tiedä kuinka mä pääsen sinne. Kolme kertaa mä yritin. Mä sain tunnisteet. Sitten kun mä sain sen vihdoin esiin, oikean sivun, sitten annoin numeron, se sano, että se ei oo enää voimassa. Mä en saanut tätä hoidettua. Mulla on jäänyt monta asiaa kesken. Melkein jäi saamatta passitkin, kun mä hain sitä passia ensimmäistä kertaa elämässä tän netin kautta. Sitten vasta, kun tytär tuli istumaan tänne viereen ja me yhdessä sitä taas jälleen kerran ilmoittaudutaan, otettiin se ohjelma esiin. Sitten se meni läpi.
Nämä ohjeet ei ole helpot, ne on todella vaikeat. Samaa sanoo mun ystävä. Sanoin ystävällä, että oonko mä tosiaan näin tyhmä, että mä en ymmärrä näitä ja hän sanoi, et ollenkaan, nämä on kaikki ihan kauheita. Jokaisella vanhalla pitää olla joku neuvoja vieressä. Ja ne vielä muuttuu koko ajan. Se on kyllä ihan totta, mä osasin ihan hyvin maksaa laskuja ja kaikkea hoitaa, pankkiasiat, tietokoneelta, mutta sitten kun se muuttui tänne matkapuhelimeen, nyt en enää osaa. Mun täytyy, mä oon joutunut kaks kertaa pyytämään, eiku kolme kertaa, henkilökohtaista apua pankista. Varaamaan aika ja se annetaan vasta seuraavan kahden viikon kuluttua. Mä oon puhunu niitten kaikkien, täällä on näitä robotteja, ei tuu mitään, ei pääse eteenpäin robotin kanssa.
Digitaalisten laitteiden suunnittelijat eivät välitä ikäihmisistä
Tuntuu, että meidän ikäryhmästä ei välitetä paskaakaan. Kohta se kuitenkin kuolee, ei siitä tarvi välittää. Tai että ei se kuitenkaan opi. Eihän mikään parane sillä, että ostaa uuden laitteen, joka on vielä vaikeampi käyttää kuin se edellinen vanha. Mulla on monta kaveria, jotka on sanonu, että heillä on ollut tällainen näyttöpuhelin, mutta he on luopunu siitä, koska se vanha toimi paremmin. Hän käyttää nyt vanhaa Doroa tai hän käyttää vanhaa Nokiaa, jopa vanhaa Nokiaa. Kun hän kuitenkin vaan puhuu puheluita ja lähettää tekstiviestejä ja ottaa niitä vastaan. Tytär on joskus sanonut, että onko sulla pakko olla tollanen älypuhelin. Mä oon sanonut, että musta on niin kiva, kun tähän tulee noita kuvia. Mä en enää luopuisi älypuhelimesta. Tällä voi ostaa vaikka bussilipun.
Palaa hakutuloksiin